Suomen luonto tuottaa iloa

Suomen luonto tuottaa iloa

Suomalaiset ovat onnekkaita asuessaan maassa, jonka pinta-alasta 73 prosenttia on metsää. Suurin osa ihmisistä elää niin lähellä luontoa, että sinne voi pinkaista vain muutamissa minuuteissa; usein myös koulu- ja työmatkat täytyy taittaa metsien lävitse tai jokien varsilla. Luonnon ylistäminen on todella aiheellista, sillä luonto tuottaa kokonaisvaltaista iloa, joka puolestaan vaikuttaa sekä ihmisen fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Lue lisää!

Metsä tarjoaa puitteet liikunnalle

Metsä on oiva ympäristö harrastaa monipuolista liikuntaa. Puiden varjossa ja hieman tavallista kosteammassa ympäristössä on mukava liikkua paahtavana kesäpäivänä, kun asvaltti hohtaa kuumana ja saasteet tuntuvat tukahduttavilta. Metsässä voi esimerkiksi suunnistaa tai patikoida kartan kanssa, huippusuosittua geokätköilyä unohtamatta. Jos mieli halajaa hetken hiljaisuutta tai kiireen keskellä olisi aika oppia elämään hetkessä, metsään voi myös suunnata rentouttavalle kävelyretkelle.

Etenkin pääkaupunkiseudun metsien keskelle pääsee pururatoja pitkin. Metsään menemisellä ei siis aina tarkoiteta kostealla sammaleella kykkimistä tai eläinlajien kiikaroimista, vaan siellä voi myös lenkkeillä tai esimerkiksi pyöräillä. Ja mikä parasta, tästä ei tarvitse maksaa korkeita kuukausimaksuja. Harjoitusalusta on kaikille ilmainen! Metsä on oiva ympäristö monien urheilulajien harjoittamiseen; esimerkiksi jooga onnistuu laakealla kalliolla paremmin kuin kerrostaloyksiön ainoan ikkunan alla.

Luonnon terveysvaikutukset ovat kattavia

Ulkona liikkumisella on valtavasti fyysisiä terveysvaikutuksia. Kun maasto on vaihtelevaa ja monipuolista, kehittyy yleiskunto. Tämä tarkoittaa sitä, että hapenottokyky kasvaa ja kehon lihakset vahvistuvat. Lisäksi koordinaatiokyky hioutuu ja jalkojen nivelet vahvistuvat, kun askeliaan täytyy miettiä hieman tarkemmin. Kuten aikaisemmin mainittu, jo luonnossa hengittäminenkin tuntuu helpommalta ilman korkeamman kosteustason ansiosta. Myös kehon mikrobisto laajenee, jolloin kehon puolustuskyky vahvistuu.

Vaikutukset eivät ole ainoastaan fyysisiä, sillä luonnossa liikkuminen näkyy myös mielenterveydessä. Kauniit maisemat, erilaiset värit ja kehon erilaiset tuntemukset saavat pohtimaan arjen stressitekijöitä uudelta kannalta, jolloin turhat kuormittavat tekijät putoavat harteilta. Luonto vähentää tutkitusti stressiä ja esimerkiksi pyörän polkemisen rytmikäs liike parantaa ihmisen kykyä järkiajatteluun. Voit lukea lisää luonnon terveysvaikutuksista artikkelistamme Luonnon terveyshyödyt – opit varmasti jotain uutta!

Kokoa luonnosta maittava ateria

Jos urheileminen tai varsinainen suorittaminen ei ole omaan mieleen, luontoa voi hyödyntää myös monin muin tavoin. Jokamiehenoikeuksien ansiosta voit esimerkiksi marjastaa ja sienestää ympäri vuoden – c-vitamiinipitoiset marjat voi laittaa pakkaseen pimeää talvea varten tai ne voi esimerkiksi myydä paikallisella viikonlopputorilla. Samalla keho saa hyötyliikuntaa ja ruoat saa pakkaseen vain pienellä vaivannäöllä, eivätkä marjat pääse maatumaan sammalten sekaan.

Vaikka kalastaminen ei kuulukaan jokamiehenoikeuksiin, lupien hankkiminen on helppoa ja nopeaa. Lisäksi lisenssit rahoittavat vesistöjen ylläpitoa. Laji antaa harrastajalleen maittavien aterioiden lisäksi myös rentouttavan ympäristön ja mahdollisuuden irtautua hetkeksi arjen stressistä. Lajissa voi myös kilpailla – jos ei muita, niin ainakin itseään vastaan. Jos onget, virvelit, kalat ja laiturit kiinnostavat, voit lukea aiheesta lisää sivustomme artikkelistamme nimeltä “Kalastus”.

Suomessa on paljon nähtävää

Eiffel-torneja, Empire State Buildingeja, maailman pisimpiä siltoja ja keinokasvihuoneita – sosiaalisessa mediassa ylistetään ihmisen kädenjälkeä ja isoja saavutuksia. Moni unohtaa, että myös oma kotimaamme on täynnä upeita nähtävyyksiä, jotka ovat vieläpä täysin luonnon itse muovaamia. Suomi on tunnettu tuhansien järvien maana, jonka läpi voi kulkea Sinistä tietä pitkin ja jossa voi sekä uida lämpimässä järvivedessä että lasketella hyisillä tuntureilla.

Rukalle ja Kuusamoon tullaan laskettelemaan jopa Etelä-Euroopasta asti ja kesällä sama ilmiö on havaittavissa Saimaalla, jonne monet ulkomaalaiset tulevat kalastamaan ja mökkeilemään; siis nauttimaan upeasta suomalaisesta kesästä. Monet tulevat ihastelemaan Suomen kylmää ja pimeää, mutta ainakin Lapissa lumen valaisemaa talvea. Tältä sivustolta löydätkin kattavasti tietoa Suomen tunnetuimmista luononähtävyyksistä; klikkaa itsesi tämän artikkelin pariin ja opi kotimaastamme jotain uutta!

Luonto yhdistää ihmisiä

Luonnon vaikutus ihmiseen on valtava. Metsät toimivat maapallomme keuhkoina, vaihtuvat vuodenajat rikastuttavat sisäistä kelloamme ja luonto tarjoaa upeita harrastusmahdollisuuksia. Metsäliiton ja Mielenterveysseuran tekemien tutkimuksien perusteella luonnossa liikkumisen terveysvaikutukset alkavat näkymään ihmisessä jo kuukauden päästä sen aloittamisesta, jos liikkumista ollaan harrastettu vähintään viiden tunnin ajan. Kun tähän yhdistetään vielä muut ihmiset ja kokonaisvaltainen yhdessäolo, on hyvän olon paketti kasassa.

Monille on tärkeää, että harrastukseen voi yhdistää muita ihmisiä, oli kyseessä sitten lenkkeily, sienestys tai vaikka hortoilu. Tämän tyyppisiä ihmisiä varten järjestetään muun muassa metsämessuja, joihin kokoonnutaan keskustelemaan ulkoliikunnasta, metsien hyödyntämisestä esimerkiksi ruokakäyttöön ja yleisesti luonnon tuomasta ilosta. Näille messuille voivat liittyä myös metsänomistajat, jotka etsivät vastauksia kysymyksiinsä tai haluavat jakaa ajatuksia muiden saman henkisten ihmisten kanssa; lue lisää artikkelistamme “Metsämessut”.

Mistä siis on kyse?

Suomen luonto on hyvä paikka urheilemiseen, ruoka-aineiden keräämiseen ja toki myös puiden, kasvien, vesistöjen ja eläinlajien ihailemiseen. Sen ovet ovat avoinna ympäri vuoden ja pääsemmekin hyödyntämään sen kaikki neljä vuodenaikaa täysin ilmaiseksi – ilman kalliita kuukausimaksuja! Tältä sivustolta löydät hyviä vinkkejä erilaisiin luonnossa harrastettaviin asioihin, kuten suunnistukseen ja marjastukseen, pääset lukemaan jokamiehenoikeuksista ja luonnon terveyshyödyistä, ja lisäksi myös tutustumaan maamme upeisiin nähtävyyksiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back To Top